Synnyin Tuupovaarassa, Suomessa. Silloin kaksilapsinen perhe sai vielä lisäystä myöhemmin niin että kasvoin lopulta viisilapsisessa katraassa. Isäni kuoltua moottoripyöräonnettomuudessa lähdin omille teilleni jo 13-vuotiaana. Äitini kuoli myös pian aivoverenvuotoon, joten opin ottamaan vastuuta myös nuoremmista sisaruksistani varsin varhain. Naimisiin menin niin pian kuin voin, mutta liitto ei kestänyt, joten olin jo 24-vuotiaana kahden lapsen yksinhuoltaja. Kouluttauduin SOK:n sisäisessä koulutuksessa ja sain pian tekstiiliosaston vastaavan paikan Mäntässä.
Miten minusta sitten tuli taiteilija? Olin jo koululaisena hyvin innostunut kaikesta käsillä tekemisestä ja luovuuteni kukki runsaana. Ihastuin tekstiileihin ja kaikenlaisiin kauniisiin materiaaleihin myös äitini ja tätini kudontatyön kautta. Tätini oli niin innokas kutoja, että hän olisi päässyt pari kertaa maailman ympäri kudonnaisillaan! Vasta nelikymppisenä uskalsin sitten lähteä tekstiilitaiteen tielle ja se tapahtui USA:ssa.
Tapasin nykyisen mieheni, ruotsalaisen Lars Floderuksen Mäntässä vuonna 1969. Hänestä tuli isä niin aikaisemmasta liitosta saamilleni kuin yhteisille kahdelle lapselle. Asuimme alkuun Ruotsissa, mutta muutimme ensimmäisen yhteisen lapsen saatuamme 1975 USA:han, sillä mieheni työ vei meidät rapakon toiselle puolelle. Lasten kasvettua minä sain nuorena menettämäni mahdollisuuden opiskeluun. Kirjallisuuden ja yleisten taideaineiden opintojen jälkeen tein taiteen maisterin (ensin Bachelor of Arts ja sitten Master of Fine Arts) tutkinnon keskittyen kuvataiteeseen. Sain taiteesta ammatin ja väylän kertoa tarinoitani.
Vaikka olen ollut maailmalla jo 32 vuotta, olen vähintään 1-2 vuoden välein käynyt Suomessa. Suomi on ollut minulle niin rakas paikka, että halusin vuonna 2003 muuttaa kotimaahani hieman pidemmäksi toviksi tehdäkseni työtä täällä. Suomessa olen aina saanut parhaat inspiraationi ja halusin toteuttaa ne paikan päällä. Minulla oli vuosina 2003-2005 Helsingissä oma galleria, mutta koska galleriatyö vie aina aikaa itse taiteelta, haluan nyt viedä töitäni vapaammin eri puolille Suomea ja ottaa aikaa taiteen tekoon. Käyn edelleen opettamassa tekstiilitaidetta ja ikonimaalausta USA:ssa Connecticutissa ja Massachusetissa rakkaiden ystävien ja kollegojen luona. Pidän kursseja myös täällä Suomessa ja vien opiskelijoitani mielelläni myös ulkomaille, esimerkiksi Italiaan.
Kupari on minulle välkettä mereltä. Katselin perheeni kotipaikalla Rhode Islandilla usein miten aurinko säkenlöi meren pinnalla ja yritin ajatella ja toteuttaa sitä hyvin monilla eri materiaaleilla. Vihdoin viimein löysin kuparin jolla on sama lämmin säteily kuin auringolla meren pinnalla. Merilasi jota käytän töissäni on myös löytynyt meren rannalta ja hioutunut merivedessä ja hiekassa. Näin voin yhdistää meren lämmön ja kuparin kauneuteen. Kudontatekniikka jota käytän on itse kehittämäni. Siinä lasi kudotaan taskuihin mukaan kuparikudokseen.
Myös ikonit kuuluvat elämääni ja perinteeseeni vahvasti vaikka en ole ortodoksi. Minulla oli nuorena ystävätär joka vei minut oridoksiseen kirkkoon ja ihastuin ikihyviksi. Sain USA:ssa apurahan jonka turvin pääsin Valamon luostariin opiskelemaan ikonimaalausta. Opiskelin bysanttilaista kirkkotaidetta Rhode Islandin taidekoulussa. Nyt haluan opettaa ihmisiä tekemään omia ikoneitaan, koska ikoni on hyvin henkilökohtainen ja hengellinen taideteos.
Palaan usein skandinaavisiin juuriini. Ne ovat se henkinen perintö, joka on kantanut minua kaikki nämä vuodet ja tapahtumat. Vanhempani ovat antaneet mallin kovasta työnteosta, mutta myös kauneuden tajusta. Isäni oli taiteellinen ihminen. Hän saattoi tehdä pienestä puupalasta mitä ihmeellisimpiä asioita, mielialasta riippuen puupala muutti muotonsa karhuksi, sudeksi tai koiraksi isäni käsissä. Isälläni oli vapaa mielikuvitus ja tunnen perineeni sen häneltä. Taiteessani on haaveita, todellisuutta ja niiden täyttymystä.
BLOGI - PÄIVÄKIRJA (Journal)